Käyttäjä- sekä asiantuntijakommentteja
Yhden ensimmäisistä ilmanvaihtojärjestelmistä yhtiömme toimitti 1990-luvun puolivälissä Juhani Mannisen omistamaan, 1980-luvun lopulla rakennettuun omakotitaloon. Kaksikerroksisen talon alakerta on osittain kalliota vasten, josta tuli radonia sisäilmaan. Kajaanin ympäristötoimen mittausten mukaan radonia oli huoneilmassa peräti 1550 becquereliä kuutiometrissä, kun vuosikeskiarvon pitäisi Säteilyturvakeskuksen suositusten mukaan olla 400 tai mieluimmin alle 200 becquereliä kuutiossa. "Laitteisto on pudottanut radonpitoisuudet 400 becquerelin alapuolelle. Se on myös toiminut moitteettomasti ja ilman minkäänlaista huoltoa", Manninen kertoo (Tekniikan Maailma no 13/01)
- Referenssikohteita
- Ilmastoinnin todelliset kustannukset ja silmäleikkaussali referenssi
- Oulun terveystarkastaja totesi koulussa olevista laitteistamme: "Halvat, yksinkertaiset ja paikalliset ilmanvaihtoratkaisut ovat tervetulleita myös asuntoihin." (Kainuun Sanomat 11.3.1996)
- Vuonna 1999 asennetut ilmastointilaitteet puhdistavat silmäleikkaussalin ilman ja viilentävät sitä. Erikoislääkäri Petri Oksmanin mukaan ilma vaihtuu 20 kertaa tunnissa, mikä varmistaa ilman tuoreuden. "Yhtään ainoaa infektiota ei ole esiintynyt. Ongelmitta toimineen ilmastoinnin lisäksi tähän vaikuttavat tietenkin myös muut puhtaustoimenpiteet. Laitteisto maksoi 60.000 markkaa. Kilpailija tarjosi vastaavaa ilmanvaihtoratkaisua 300.000 markan hintaan", Oksman sanoo. (Tekniikan Maailma no 13/01)
- VTT - testi 1
- VTT - testi 2
- Bakteeritesti
- Uimahallin kuivausvertailu
- Vantaalle rakennettiin koetalo, johon asennettiin ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmämme. Talon energiankulutusta verrattiin samalla alueella olleeseen samanlaiseen taloon, jossa oli suora sähkölämmitys ja painovoimainen ilmanvaihto. Lämmityskustannusten vertailu toteutettiin teknikkotyönä Espoon-Vantaan teknillisessä oppilaitoksessa. Vertailun tuloksena oli, että talo, missä oli järjestelmämme, säästi lämmityskustannuksia 45 prosenttia perinteiseen järjestelmään verrattuna. Lue vertailu
- Tampereen teknillisen korkeakoulun professori Antero Aittomäen ilmankuivausta käsittelevän lausunnon (2002) mukaan "järjestelmällä on edellytyksiä vähentää merkittävästi uimahallien kuivauksen kuluttamaa energiaa". Lue lausunto
- Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore toteaa laitteistamme meille 27.01.1998 lähettämässään kirjeessä: "Minulle toimittamanne materiaali on vakuuttanut minut kovasta työstänne sekä sitoutumisestanne ideoihinne". Lue Al Goren lausunto
- Dosentti Kyösti Penttisen lausunto
- Ilmastointitekniikkaamme on testattu VTT Rakennustekniikassa ja Norjan SINTEF -testauslaitoksissa. Pohjoismaiden lisäksi laitteistoja on toimitettu yli kymmeneen muuhun maahan. (Tekniikan Maailma no 13/01)
- Ilmastointilaitteitamme ovat testanneet myös ruotsalaiset Statens Industriverk ja Statens Provningsanstalt. Kennojen puhtauden testannut Kajaanin kaupungin elintarvike- ja ympäristölaboratorio.
- Satoja laitteita on käytössä mitä erilaisimmissa kohteissa.
- Leipurilehti nro.8 -99
- Sintef rapport
- Kodin nykyaikaiset keuhkot

